Vuoden 2021 muistoja sienisalaatissa

Joka vuosi en ole suinkaan päässyt nauttimaan sienisalaatista näin vuoden vaihtumisen aikaan, mutta nyt mennyt syksy oli minulle suosiollinen ja sain kerättyä oivan rouskusadon talteen. Minulle ainoa oikea sienisalaatti koostuu säilötyistä ja huuhdelluista suolasienistä, johon sekaan on hieman lisätty sipulia ja mustapippuria. Siinä se.

Olen löytänyt toistamiseen Tammenherkkutatteja. Ylipäätään löysin tänä syksynä sellaisia sieniä, joita en ole moneen vuoteen löytänyt. Olipa ihastuttava sienisyksy! Tulikasteena oli ensimmäinen ohjaamani sienestys/sieniruokakurssi. Päivä meni omasta mielestäni ihan putkeen, varsinkin kun pidin sen englanniksi. Mukava muisto.

Olen vuoden mittaan yrittänyt herätellä erilaisin keinoin uusia ajatuksia ja ideoita itselleni. Olen kokeillut äänitellä puhettani, tehdä animaatiokokeiluja ja tehnyt asetelmaluonnoksia. Tässä kuvassa kokosin erilaisia keltaisia sävyjä yhteen.

Syksyllä sain mahdollisuuden kaksi kertaa vierailla työni puolesta hieman kauempana kotiseuduiltani eli kävin Marienhaminan satamassa kääntymässä. Tässä teen lähtöä sieltä. Kivaa, että meillä oli hetki aikaa irtautua asetetuista normeista. Ei sitä oikein uskonut todeksi, että oikein ollaan samassa tuubissa muiden kanssaihmisten kanssa.

Sain Sirkalta humalan käpyjä, jotka kuivasin myöhempään käyttöä varten. Myöhemmin syksyllä sain uudelleen kutsun vierailla hänen ihastuttavassa salolaisessa puutarhassaan. Tarkoituksenamme oli siirtää humalan juuria turkulaiseen ja lietolaiseen maaperään. Enään on vain muutama kuukausi totuuden hetkeen. Versoaako uusia taimia, näistä alunperin vanhasta pohjanmaalaisesta humalakannasta? Saas nähdä.