Siemenen kylvö hedelmistä ja onnen pensaan oksia

siemenen_blogijpg

Kovasti on ollut pöhinää kerätä ja istuttaa kaupoista saatavien hedelmä-ja vihannesosastojen siemeniä ja versoja. Viimeksi Helsingin Sanomissa oli 3.4.21 kyseisestä aiheesta juttua.

Inkiväärin juuresta kuulemma kun nappasee palan pois ja piilottaa multaan, saa kohta nauttia omasta sadosta! Kohdallani on jo kahdesti epäonnistunut kyseinen kokeilu. Talvella kuoputin granaattiomenan siemeniä ja upottelin ne suoraan multaan. Siemenet lähtivät hyvin kasvuun hetken emmittyään. Granaatinomenataimet vaativat lämpöä kasvaakseen ja myönnän, että lisälämpöä olisi tarvittua aloitusvaiheeseen.

onnenpensas_blogijpg
Epämääräisen näköinen kuivakko pensas kyhjötti suuren kuusen alla. Eräänä keväänä huomasin pensaan vaivalloisesti kasvattavan aivan ihanan sävyisiä keltaisia kukintoja. Vieläkin kuusi on pensaan vierellä, mutta olen avannut Onnen pensaalle hieman tilaa ja antanut voimaa sen juurille. Nyt tiedän odottaa aina näinä aikoina sen pikaista, suloista kukintaa. Otin viikko sitten muutamia sen oksia sisälle ja tässä hänen hentoiset kukintonsa. Taustalla on viime syksyn kuivattuja pieniä unikkomykeröitä.

kasvustoa_blogijpg

Kaupoista jouluina ostetut sipulikukat olen säilönyt yhteen maaplänttiosioon. Pidän sipuleita tallessa ja istuttelen niitä maahan sitä mukaan kun vuoden aikana niitä muistan. Viimeiset istutukset tapahtuivat juuri vuodenvaihteen aikoihin, ennen kovia pakkasia. Aika hyvin ovat sipulit aina juurtuneet ja saaneet sen verran voimaa, että jaksavat heti kevään korvalla nousta ylös ennen muiden kasvien tuloa.  

PS.

Tässä seuraava satsi, jota aioin kokeilla kasvattaa. Kasvaa lukemani mukaan kivasti isoiksi vihertuppaiksi ruukkupuutarhan kaunistukseksi.


maissi_blogijpg