Materiaalinen maailma

Tunturi Vip- polkupyörä eli erään esineen elämänkerrasta

  Eräs pisimpään mukanani kulkenut esineeni on polkupyöräni. Ostimme sen Liedosta ja annoimme vaihdossa vanhan, keltaisen PONI-Tunturini. Siitä luopuminen tosin harmitti jo tuolloin minua ja nythän senkin pyörän omistajana olisi mukava olla. Olin VipTunturin hankkimisen aikoihin 9-vuotias ja muistan esimerkiksi sen, miten poljin sillä ensimmäistä kertaa kouluun. Kuinka hienoa oli parkkeerata uusi pyörä polkupyörätelineeseen koulun pihalle. Polkupyörällä oli kätevä kuljetella myös pientä Suomenpystykorvaani kylillä. Toisen reiden päälle vain koira roikkumaan ja niin sitä mentiin! Myöhemmin hankin korin, jossa jatkossa kuljetin koiraani. Ei tarvinnut mitenkään hänestä sen enempää huolehtia– nopeasti taittuivat ala, - ja ylämäet, koirulin korvat vain tuulessa taittuivat taaksepäin. 
Minä olen aina ollut jokseenkin huono huolehtimaan joistakin avaimista. Niinpä pyörän lukko piti yläasteikäisenä rälläköidä poikki ja sitoa kiinni mustalla sähkömiehen teipillä. Ensimmäinen kunnon kesätyöpaikkani oli Ruissalon kylpylässä, jossa toimin kerrossiivoojana. Keräsin 16-vuotiaana rahaa heinäkuiseen Kos:in reissuun kavereideni kanssa. Tunturi Vip auttoi tässäkin urakassa. Monena kesäkuisena aamuna lähdin Liedosta puoli kuusi pyöräilemään Ruissaloon. Muistan sumuiset alkukesän aamut ja linnunlaulut sekä aamuisen Turun liikenteen, joka oli outoa tuolloin minulle maaseudun aamuliikenteeseen tottuneena. Ruissalon pyörätiet ovat taas oma eksoottinen elementtinsä jokaiselle kulkijalle. Joskushan sitä sitten piti jättää maaseutu muutenkin taakseen ja siirtää polkupyörä lopullisesti kaupunkiin. Monet Ruisrock-käynnit sujuivat rantatietä ajellen sopuisasti kävelevien osallistujien kanssa. Nykyäänhän tämä yhteispeli ei ole sallittua vaan polkupyöräilijät ohjataan ajelemaan kiertoreittejä rockiin.
 Siirsin joksikin aikaan polkupyöräni Pernon telakallekin, sillä oli paljon mukavampaa ja helpompaa aamulla siirtyä telakan porttien jälkeen työpaikalle. Samoin ruokailuun pääsi kätevästi. Välimatkathan ovat todella suuret kävellen tuolla alueella. Polkupyörä seisoi polkupyöräparkissa lopulta jonkin aikaan viimeisen komennukseni jälkeen ennen kuin muistin siirtää sen pois alueelta. Monta vuotta näiden työsessioiden jälkeen satulassa oli kirkkaan signaalivihreätä kansimaalia kaasulaivatyömaani jäljiltä. Siellä yksin maalasin kansimaalin nostorajaukset seinälle ja kaksi koko laivan pituista huoltokäytävän lattiaa nostoineen. Onneksi oli hyvät polvisuojat!
 Suurempia murheita ei polkupyöräni ole minulle aiheuttanut, jos vain muistan vaihdattaa kolmivaihteisen vaijerin tarpeeksi usein ja uusia renkaat. Pyörä käy säännöllisessä huollossa. Vuosi sitten minulla oli aika nopeatempoinen kevät. Pistän seuraavan tapahtuneen tämän piikkiin. Otin polkupyöräni ensimmäistä kertaa esille sinä vuonna ja toimittelin asioitani Turun keskustassa. Kolmisen päivää myöhemmin kävelin kohti kotia ja katsoin, että tuossapa on hyvin samanlainen Tunturi Vip kellallaan kun millainen itselläni on. Olisin kävellyt ohi, mutta näin turkoosin sinisen pyöränlukkoni, jonka olin ostanut Tukholman Söderistä polkupyöräliikkeestä. Vieläkään en aivan uskonut, että se olisi minun pyöräni, mutta kun näin rälläköidyn lukkoni, joka oli sidottu mustalla sähkömiehen teipillä kymmeniä vuosia sitten, uskoin että pyörä oli minun. Onneksi pyörä oli kaatuneena, muuten en olisi kiinnittänyt siihen huomiota ollenkaan. Olin vain siis lähtenyt kaupungilta takaisin kävellen talviseen tapaani, unohtaen ottaneeni pyörän mukaani. Raahasin silti pyörääni kotiini hieman hämmentyneenä. Minun oli tarkoitus ollut lähteä seuraavana aamuna polkupyörällä eräälle kurssille ja mietin vain, millaiselta hässäkältä olin juuri välttynyt. Olisin myöhästynyt kurssilta ja vielä olisin tehnyt ilmoituksen, että polkupyöräni on varastettu polkupyörävarastostamme. Kaikkea kanssa taas!
 Viimeiset vuodet olen kulkenut kaikki mahdolliset mökkiajot pyörälläni, jos vain se on ollut mahdollista, sillä tavaroiden rahtaamisessa tulevat tietyt rajoitteet vastaan. Olen miettinyt uuden polkupyörän ostamista, mutta kun olen kerrannut tapahtumia ja tulevia mahdollisia skenaarioita uuden pyörän kanssa, aion vielä jatkaa kolmivaihteiseni kanssa, jossa vain kaksi vaihdetta toimivat hyvin, huolloista huolimatta. Parisen viikkoa sitten taas kipaisin keskustaan ja laitoin Söderistä ostetun hienon turkoosinvärisen lukon kiinni kirjaston viereiseen puuhun. Piipahdin asioilla ja kun tulin takaisin, huomasin, että avain oli hukassa. Ei muuta kuin samaa reittiä nuuskien takaisin. Avainta ei vain näy, riisuin toppatakkini Aurajoen vierustan puistonpenkillä, tyhjensin laukkuni ja ei vain avaimesta kuulu mitään. Kotiin ja varastosta leikkurit mukaan, sillä toisen avaimenhan olin jo hävittänytkin mennevuosilla, auto alle, lukko poikki ja pyörä autoon, kotia kohti. Pyörä sai oleskella autossa siihen asti kun sain hankittua perinteisemmän, mustan vaijerilukon vanhan, hienon tilalle. Vielä yhden asiointikäynnin tein pyörällä ja sitten oli aika laittaa se talviteloille odottamaan seuraavaa kevättä–2019! Polkupyöräisää vuotta kaikille!    

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään
Osumalaskuri: 21816