Blogi

Keskiviikko, Tammikuu 15, 2020, 19:28 | Ei kommentteja »

Patina
eli likainen ja kulunut pinta
 
Kuluneet pinnat ja patinoituneet huonekalut, käytetyt merkkilaukut ja muut vanhat teollisuuden tuotteet nostavat jälleen päätään.

autopatina

Vanhojen esineiden myyntiin on perustettu erilaisia kauppapaikkoja ja sovelluksia verkkoon. Kulumisen merkit ovat nyt hyväksyttäviä.  Esimerkiksi vaatteiden kauhtuneisuus ja paikkakorjauksia ei enää tarvitse piilotella, päinvastoin paikkakohtia korostetaan vaikkapa erivärisellä langalla. Näillä käytettyjen vaatteiden ja esineiden kuluneisuuden avulla voidaan kertoa esimerkiksi omista kulutustottumuksista ja ekologisuuteen pyrkivästä toiminnasta.  Mutta patinalla on aikakaudellamme muitakin tehtäviä ja siihen kohdistuva kiinnostus kertoo jotain aikakaudestamme. Patina olemuksena sijoittuu mielenkiintoiseen joukkueeseen. Se nimittäin oleilee yhdessä roskien, jätteiden ja likaisten pintojen kanssa rajatiloissa. Mitä nämä rajatilat ovat ja miksi niihin on nyt virinnyt kiinnostus?
Antropologi Mary Douglas on tutkinut yhteisöjen käsityksiä liasta ja puhtaudesta ja näiden väliin jäävistä rajapinnoista. Kun ihminen kohtaa likaisuutta, vaikkapa jätteitä, hylättyjä tuotteita, rakennuksia tai huonekalun ajan vuosikymmenten kuluttaman pinnan, hän kohtaa silloin samalla yhteiskunnan muodostaman järjestelmän. Kuulumme aina johonkin yhteisöön, joka sitten järjestelee ja luokittelee jokaisen tietämämme asian sekä esineen. Tähän järjestelmään sopimaton elementti saa osakseen hyljeksyntää ja ne koetaan likaisina. Yhteisön jäsenille on muodostunut ikään kuin eräänlainen käsikirja, johon on koottu elementtejä, jotka sijoittuvat sovitun järjestäytyneen systeemin ulkopuolelle.[1] Elementit, jotka eivät sovi yhteisiin kategorioihin koetaan anomaleiksi eli poikkeavaksi ja epänormaaleiksi. Anomaliat sijaitsevat yleensä raja-alueilla, joissa järjestäytyneisyys kohtaa muodottomuuden.[2] Silloin emme osaa oikein tulkita koettua tapahtumaa, esimerkiksi, kun seisoessamme kauniissa luonnonmaisemassa ja edessämme on kaatopaikkajätettä. Tilanne on kauhistuttava, ristiriitainen, mutta jollakin kummalla tavalla, tilanne voi olla jopa kiehtova esteettisesti. Näkymä voidaan kokea jopa rumankauniina.
Emme enää osaa luokitella näkymää ja jätekasan yksittäisiä esineitä on vastenmielistä erotella, sillä heti kun näemme yksittäisen, tutun esineen, se saa takaisin yksilöllisyytensä.
Tilassa onkin tapahtumassa muodonmuutos, jossa likainen, fyysinen kappale on muuttamassa muotoaan ja järjestelyn tarvetta tai mielenkiintoa ihmisen mielessä ei enää ole sitä kohtaan. Lika on Douglasin mukaan palannut siihen muodottomaan eriytymättömyyteen, mitä se oli perimiltään. Muodottomuus on symbolinen lähtökohta  alkamiselle, kasvulle ja hajoamiselle. [3]  Douglasille lika edustaa luovuutta ja puhtaus paljastuu taas kovaksi ja kuolleeksi.[4] Siksi tunnemme vetoa patinapintoihin ja kuluneisiin tuotteisiin. Patinapinnat eivät ole uusien tuotteiden tavoin steriilejä ja kuolleita,sillä patina edustaa pehmeyttä, mielikuvitukselle rikasta alustaa ja ne ovat muistamisen kohteita.
Monesti tämä näkyy muun muassa vanhojen rakennusten ja asuinalueiden kunnostustöiden aikana, jolloin hyötykäyttöön pyrkiminen pyyhkii pois pintojen patinakerrokset, jotka ovat todistaneet aikaisempaa käyttöä ja ikääntymistä.[5] Lumo patinoituneisiin pintoihin onkin paljon laajempi kokonaisuus, jossa patina toimii avaimena oveen, jonka kynnyksellä voidaan kyseenalaistaa voimassaolevaa järjestelmää, opittuja sääntöjä ja tapoja sekä omaa, koettua maailmaa. Patina tarjoaa kasvun mahdollisuuksia valmiiksi viitoitetun polun sijaan. 


Seuraavaksi muutama yleisohje niille, jotka eivät jaksa odottaa tätä mystistä pintojen vanhenemisprosessia ja siihen kätkeytyvää taikaa:
 
Patinointi


Maalari käyttää patinoimistekniikkaa hyväkseen korostaakseen esineen koristeleikkauksia.  Kohteita ovat niin tyylihuonekalujen ruusut, lehdet ja koristukset kuin kipsirosettien koristeellisten muotojen korostaminen. Patinointilientä voi levittää myös tasopinnoille. Kyseessä voi olla vaikka perinteiset talonpoikaiskukkamaalaukset, tekstaustyöt tai mukailumaalauspinnoille tehtävä patinointikäsittely. Se sopii myös maalattujen tai petsattujen lakkapintojen päälle pöydissä, piirongeissa ja sängynpäädyissä­ – mikseipä vaikka lattioiden kuviointien yhteydessä tehtävä käsittely, jotka luovat kolmiulotteista syvyyttä.
Nykyisin voi patinaliemen toki valmistaa M1- tuoteryhmään kuuluvilla akrylaattidispersiomaalien- ja lakkojen avulla, mutta keskityn perinteisempään öljyliemipatinointitekniikkaan ja työvälineenä on sivellin. Patinointia voi hyvin tehdä myös ruiskulla tai vaihtoehtona maalille on myös kuviointi petsauskerroksilla. Mutta nyt perusohjeeseen, joka voisi olla vaikkapa seuraava:
 
·      1 osa vernissaa
·      1 osa lakkabensiiniä tai fiinimpää tärpättiä (Varo tärpätissä, että se ei sulauta aikaisempia kerroksia, ainakin käsiteltävä pinta on oltava täysin kuivunut.)
·      tippa kuiviketta eli serotiinia (ei ole välttämätöntä)
·      pigmentit (turvallisempaa on aloittaa esim. vihreällä umbralla tai kasselinruskealla. )
 
Perustekniikkana on, että ohutta patinalientä levitetään koko käsiteltävän pinnan yli. Jos pinnassa on koristeleikkauksia, otetaan pölyämätön puuvillarätti, esim. vanha, puhdas lakana, ja patinaa pyyhitään pois. Patinaliemi jää syvänteisiin ja tuo kolmiuloitteisuutta esiin. Kohokohdista pyyhitään patinaliemi kokonaan pois, jolloin ne jäävät vaaleammiksi kuin syvänteet. Voit pyyhkiä patinaa pois ja myös lisätä uudelleen lientä kohtiin, mihin esteettinen katseesi arvioi lopputuloksen kannalta tarpeelliseksi.
Patinakerros kannattaa jälkikäsitellä lakkakerroksilla, sillä mm. tuolissahan se kuluisi nopeasti pois kerroksen ohuuden vuoksi.
 
Koristemaalaustöissä voidaan patinan avulla tasata värien keskinäistä levottomuutta ja yleensäkin patinointikerroksella saadaan pinnoille syvyyden tunnelmaa.Patinaa voidaan levittää myös erilaisten luottojen eli sablooneiden avulla, jolloin ei turhaan ”likaa” sellaisia pintoja, joita ei ole tarkoitus käsitellä.
Patinaa voi levittää tasapinnoille kahdenlaisen tyylin avulla. Joko niin, että reuna-alueilta ja ulkokulmista pyyhitään patina pois ja keskusta jää tummemmaksi tai niin, että reuna-alueet ovat tummempia kuin keskusta. Luonnollisessa kulumisessahan reuna-alueet kuluvat ja puupintakin voi tulla esiin, joten ensimmäinen vaihtoehto mukailee tätä linjaa, kun taas jälkimmäistä vaihtoehtoa on käytettyä uustuotantotyylikalusteissa ja koristemaalaustöissä.

patinamalli
Tasopinnan patinoinnissa voi kokeilla pyyhkimisen yhteydessä luonnonharjassiveltimen avulla tehtävää töppäystekniikkaa, jossa käsiteltävää patinalientä tasataan kevyesti hakkaamalla kuivan siveltimen harjasten kärjillä kohtisuorin liikkein pintaa nähden. Sivellintä kuivataan aika-ajoin kankaaseen. Tällä tavoin on mahdollista saada tasainen liukuma, tummemmasta kohti keskustan vaaleutta. Patinointitekniikassa on tärkeätä, että työsaumoja ei näkyisi. Voit myös kokeilla pölyämätöntä rättiä, kuten puhdasta lakananpalaa, jolla voit kuvioida patinapintaa.
Muista laittaa kaikki rätit käytön jälkeen heti ämpäriin, jossa on vettä eli upota ne veden alle,  itsesyttymisvaaran ehkäisemiseksi.
 
 
 
 
Lähteitä:
Douglas, Mary: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Alkuteos: Purity and Danger. An analysis of the concepts of pollution and taboo. 1996. (Alun perin ilmestynyt v.1966.) Suom. Virpi Blom & Kaarina Hazard. Osuuskunta Vastapaino, Tampere 2000.
Edensor, Tim: Industrial Ruins. Space, Aesthetics and Materiality. Berg, Oxford 2005.
 
 


[1] Douglas 2000,86.
[2] Douglas 2000, 86,88,190.
[3] Douglas 2000, 237–238.
[4] Douglas 2000, 239.
[5] Edensor 2005, 131–132.


Tiistai, Marraskuu 6, 2018, 19:49 | Ei kommentteja »

Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy hyvin, kuinka pinkopahvi elää tapetoinnin yhteydessä. Saadessaan kosteutta liisteristä, pahviin syntyy poimuja. Tämä ilmiö tietysti lisää tapetoimistyön vaikeutta. Seuraavana päivänä pinkopahvi on vetäytynyt takaisin pinkeään muotoonsa, jos vain vesihöyry tuuletetaan huonetilasta pois työn valmistuttua. Tästä poimuilusta ja muodonmuutoksesta johtuen tapetti tapetoidaan aina limisaumaan! Eli saumat päällekkäin.Kuvassa on näkyvillä lisäksi ylärajaus joka kulkee huoneen harjaa pitkin noin 8 mm:n päästä kattoa. Näkyvillä on myös pinkopahville ominaista struktuuria. Nupinaulaukset piilotetaan tekemällä pinkopahvista suikaleet, jolla saadaan kätevästi katon ja seinäpinnan raja siistittyä ilman listoituksia.

Vuota leikataan tapetointipöydän päällä alumiinilinjaarin ja halkaisijan avulla tarvittava viimeinen suikale seinälle. Vuota ei saa koskaan päättyä sisänurkissa nurkkaan vaan se käännetään 1 cm:n verran toiselle seinäpinnalle. Jäljelle jäänyt suikale (osa 2) asetetaan luotisuoraan uudelle seinälle, edellisen päälle. Kuitenkin niin, että sen lähtö on alkaa 2-4 mm:n päästä sisänurkasta.

Pistorasia kierretään leikkaamalla vuota auki pistokkeen kohdalta.

Valmis leikkaus pistorasian ympärillä.

Pintasähköjohdot vanhoissa kohteissa tapetoidaan niin, että ennakoidaan se kuvio, mikä osuu sähköjohdon kohdalle. Se etsitään rullasta ja leikataan tarvittava pituus sekä 2-3 cm:n levyinen suikale. Suikale liisteröidään johdon ympärille niin, että se kääntyy seinäpinnalle kohtuullisesti..noin 1 cm molemmin puolin johtoa. Jos sähköjohto tekee kurvin, niin siihen osioon leikataan pienempiä suikaleita vierekkäin, mutta muista kuvioiden säilyvyys! Iso vuota asetellaan kohdilleen ja leikataan varovasti suoraan sähköjohdon molemmin puolin auki. Ylimääräinen pala poistetaan. Jos tapetoitsija on oikein laskenut, pitäisi edestä katsottuna tapetin kuvioiden jatkuvan yhdenmukaisesti ilman näkyviä katkoksia.

Kuvassa näkyy sormitaitos, jonka vuuoksi liisteriä ei pääse kattoon. Sähköjohdon ympärille on leikattu oma suikaleensa ennen ison vuodan tapetoimista. Vuotaa on juuri alettu aukaisemaan sähköjohdon kohdalta auki. Jotta tehtävä olisi tarpeeksi haasteellinen mukana on myös seinälampun kannakkkeen rajausleikkaus. 

Lopuksi vielä yksityiskohta jalkalistan päälle tehdystä 3:n millimetrin käänösleikkauksesta.


Tiistai, Lokakuu 30, 2018, 20:05 | Ei kommentteja »

Vihreän kammarin tapetointi   osa 2                      30.10.2018  

Leena Halonen
 


Paperivuodan vettymisajan päätyttyä vuota asetetaan seinälle. Vettymisajan päättymisen voi nähdä siitä, kun vuodan reunat eivät ole jännittyneinä eikä kippuraisia vaan vuodan reunat ovat kiinni toisissaan pinkassa. Tosin jos vettymisaikaa jatketaan liiankin kanssa on uusi ongelma edessä, sillä reunat ovat silloin liimautuneet toisiinsa kiinni. Tottumattomien tapetoitsijoiden kannattaa vetyttää jokaista vuotaa saman minuuttimäärän verran. Silloin kuviot kohdistuvat paremmin seinäpinnalla.


Miten tietää että vuota on vettyvää tyyppiä?


Otetaan muutaman sentin pätkä vuodasta. Mitataan sen leveys kuivana, levitetään liisteri koepalaan, taitellaan ja odotellaan..vaikkapa viisi minuuttia. Sitten avataan taitos ja mitataan jälleen leveys. Jos leveys on muuttunut esimerkiksi yhden cm:n verran, silloin vuodat pitää vetyttää.
 
 
Ennen tapetoimista on syytä suunnitella saumajako seinäpinnoille. Tässä kohteessa jokaiselle neljälle pinnalle tuli tapetointia, joten kuvioiden kohdistus on mietittävä erityisen tarkasti.
Kannattaa aloittaa aina helpoimmasta kohdasta eli toisesta palasta seinäpinnalla. Seinään merkitään ”luotisuora”, jota pitkin vuota asetetaan kulkemaan.


Yläreunan taitos asetetaan katon ja seinän yhtymäkohtaan eli kurkkuun ja tapetointiharjalla pyyhkäistään kolmella vedolla vuota kiinni alustaan. Alaosan taitokset avataan varovasti sen jälkeen kun yläosa on kiinnitetty. Pinkopahvi imee liisterin kosteutta aiheuttaen sen, että pahvi aloittaa aaltoilemisen. Kannattaakin olla aika nopea vuodan asettelussa niin työ on sitä helpompaa.


Yläosan taitos leikataan maalaustöiden laatuvaatimuksiemme mukaan eli korkeintaan jätetään 1 cm:n rajaus yläosaan. Itse pidän 8mm:n rajausta kauniimpana, jota on myös näissä kuvissa käytetty.

Rajaus suoritetaan tapettiveitsellä ja minä käytän tarkassa työssä aina apuna erityistä lastaa leikkauksen apuna. Pinkopahvin päällä leikattaessa pitää huomioida se, että liian varmakätinen leikkaaja leikkaa myös pahvin irti alustastaan.
On myös olemassa erityisiä tallalla varustettuja leikkureita näille vahvakätisille tekijöille.


Kuvassa näkyy hyvin sormitaitos eli liisterisuoja. Tämä taitos edesauttaa, että herkän paperitapetin pinta pysyy puhtaana ja siistinä. Samoin huoneen katto ei tahraannu. Jos katon ja seinän raja heittelee, mikä useissa vanhoissa taloissa on ominainen piirre, voidaan taitosta hieman päästää ja muotoilla muotojen mukaan. Taitos leikataan kaksinkerroin. Leikkausvedon jälkeen irroitetaan varovasti ylimääräiset suikaleet vuodan takaa pois.



 


Jalkalistan päälle vuota käännetään kulkemaan 3 mm:n verran. Tässä seinässä minulla oli vaikeutena sähköjohto, joka kulki listan päällä. Jalkalistan taitos leikataan myös tapettiveitsellä samoin kuin kaikki rajapinnat kuten kuvassa näkyvät ikkunalistat. Näiden listojen päälle vuodat käännetään 3 mm:n verran. Maalari ei pidä mustista raoista tai irvistelevistä listoista. Vuodan kääntäminen ja leikkaaminen listoille on tapetoinnin yhteydessä oikea ratkaisu esteettiseen lopputulokseen.

 
Paperitapetti pyyhitään kostealla tai nihkeällä sienellä vielä tapetoimisen yhteydessä.

Jos tapetoitsijalla on puhtaiden käsiensä, hyvän tekniikkansa ja puhtaista työvälineistään huolimatta lipsahtanut liisteriä kuvapinnalle, vuodan ylipyyhintä takaa siistin lopputuloksen.

Tapetin pyyhkimisen kestävyys testataan ennen pyyhintää. Toki tapettietiketin symbolitkin ilmoittavat kestävyyden, mutta aina kannattaa testata tämäkin. Tapetin kestävyydestä riippuen sienellä voi pyyhkiä tai vain painella varovasti pintaa. Liian kovakourainen käsittely irrottaa tapetin väripigmentit. Silloin työ häviää niin sanotusti pesuveden mukana viemäriin.
 
Vielä jäi käsittelemättä vanhojen pintasähköjohtojen tapetointi ja ehkäpä muutama yksityiskohta tästä työstä. Katsotaan jos löydän kuvia vielä niistäkin, jotka voisin liittää mukaan.


Keskiviikko, Lokakuu 24, 2018, 21:35 | Ei kommentteja »

Tässä vanha tekstini, jossa käsittelen perinteisen pinkopahvin paperitapetoinnin alkuvalmisteluista.

Vihreän kammarin paperointi
                                                                                                                                                                     ©Leena Halonen    4.3.2016                                                                         
 
 
Kyseessä oli pienen pieni huone, jossa oli monta kulmaa ja taitetta sekä harjakatto. Huoneeseen tein ensimmäiseksi pinkopahvituksen katto-ja seinäpinnoille. Nyt vuorossa oli tapetointi tapetilla, joka oli äkkiä arveltuna 30 vuotta vanhaa materiaalia. Rullat ovat hieman koppuraisia ja käppyräisiä, mutta vielä tapetointikelpoisia.
 
 

Uusi pinkopahvi on hyvä pohjustaa. Pohjustuksella tasataan imukykyä ja helpotetaan tapetoitsijan työtä. Tässä käytin liisteriä, mutta toki voi käyttää pohjamaalia tai suopapohjustusta.
Pohjustustavan ja aineen valinta riippuu lähinnä tapetoitsijan ja asiakkaan arvomaailmasta. Silloin mietitään hengittävyyden, perinteisten tekniikoiden ja tapetoinnissa syntyvien virheiden minimointien välisiä rajapintoja.
Joka tapauksessa oli kyseessä mikä pohjustus tahansa, pinta annetaan kuivahtaa  seuraavaan päivään.
 
 
 
 

Ennen rullien avaamista tarkistetaan
sarjanumerot sekä painoseränumerot. Samaa painoserää yhdelle seinälle ja nurkassa voidaan vaihtaa toiseen, jos rullissa ovat sekavaa sorttimenttaalia. Muuten seinästä tulee kirjava, jos painoserät vaihtuvat yhdellä seinällä. Painoserät ovat keskenään hieman eri sävyisiä.
Tässä tehtaan sarjanumero on 8565-3
ja painoserä on 05.
 
 
 
 

 
Kun tapetoidaan paperitapetilla, silloin ei voida levitellä liimaa ja rullaa suoraan seinäpinnalle. Ergonomisestikin tapetointipöytä on aivan lyömätön apuväline työkyvyn ylläpitämisessä!
Paperitapetissa käytetään tapettiharjaa eikä muovilastaa. Mukaan vielä tapettiveitsi terineen, tapetointisakset, mitta, leikkuri ja ohut lyijykynä.  Taskuun varataan laastareita. Purkki käytetyille terille.
 
 

Niin, monesti tapetoidaan uudestaan, joten mukaan täytyy mahtua huoneeseen, vaikka asunto ei tyhjä olekaan.
Lattia suojataan, sillä liisteri voi vaurioittaa pintoja. Liisteripöydän alle asetetaan koroke liisteriämpärille, ettei tapettimaakarin selkä ratkea. Viereen pahvilaatikko ylimääräisille tapettisuikaleille. Siisti pitää aina olla! Ja oma ämpäri lämpimälle vedelle ja sienelle. Tapettirullat asetellaan säilöön pöydän jalkojen ”hankaan”. Tapettipöydälle asetetaan ylimääräisestä tapetinpätkästä suoja. Kts. kuvan oikeata yläreunaa.
 
 
 Liisteri levitetään hyvälaatuisella liisteriharjalla kastamalla kaksi kertaa liisteriämpäriin per vuota. Silloin on sinulla hyvä tekniikka, jos näin voit tehdä. Määrää voit testata sillä, että pystyt kirjoittamaan nimesi vuotaan.


Vuodan alaosa nostetaan hieman puolenvälin yli ja reunat painellaan kiinni.
Tässä näkyy myös pinkan asettelu pöydällä. Kaikki muut vuodat toiseen reunaan ja päällimmäinen vuota pöydän etureunan yli 1 cm.
 

Yläreuna eli kattoon menevä reuna taitetaan sormitaitokseen. Se suojaa kattopintoja liisterin tahrauksilta ja pitää tapetoitsijan sormet puhtaana.
 

 
Sitten vuodan yläpää tuodaan alaosan päälle sen verran, mitä sormitaitoksen leveys on. Näin vuota pysyy puhtaana liisteristä.
 
 

 
 
Tapettipinta pyyhitään silti lämpimällä vedellä varovasti tapettipöydällä. Tämän tapetin pinta on hieman muovinen vaikka onkin paperia taustaltaan.  Joten voin pyyhkiä sitä reilusti, mutta jos tapetissa on hyvin pigmenttinen pinta, silloin pitää olla varovainen. Vain pientä painelua nihkeällä sienellä. Tapetoitsija on töpännyt tässä, sillä tapetointityössä ei saa olla kynsissä värillistä kynsilakkaa. Siitä voi jäädä jälki valmiiseen pintaan.
 


Maanantai, Lokakuu 16, 2017, 18:12 | Ei kommentteja »

Aidon siiderin seura perustettiin tänä vuonna Suomeen. Heidän sivuiltaan olen opiskellut siiderin tekoa. Siideriä varten puristin mehupuristimellani mehua, johon lisäsin nestemäistä viinihiivaa. Nyt kolmen viikon jälkeen "räkkäsin" siiderin uuteen käymisastiaan ja asetin jälleen vesilukon astian suulle. Siideri annetaan olla viidessä asteessa aina helmikuulle asti, jolloin se pullotetaan. Pulloissa siideri saa olla monta monituista kuukautta- riippuen tekijän kärsivällisyydestä.

räkkäyksen jälkeen

 

Kuvassa siiderin takana roikkuu kuivumassa aaprottia tai tarkemmin kai sitä kutsutaan aaprottimarunaksi. Sain taimen aina ystävälliseltä Sirkalta, joka antaa minulle hyviä neuvoja kasveista ja sienistä aamukahvin lomassa. Hän kertoikin, että kyseessä on perinnekasvi, jota on kuivana käytetty virsikirjan välissä.  Alangon ja Kahilan Ukonhattu ja Ahkeraliisa-kirjassa todetaan samaa.

Aaprottia käytettiin osana kirkkovastoissa, joihin sidottiin yrttejä. Näiden pienien kimppujen avulla pysyttiin hereillä pitkien saarnojen aikana. Aaprottia on voitu käyttää myös vaatekaapeissa koitten karkoittamiseen. Lääkkeenä sitä on käytetty sekä maustettu viinaa, koska se sisältää absintti-nimistä ainetta! Mielenkiintoista, totta vai tarua-ken tietää.

kehäkukkien kuivatusta

Kolmas kasvikuntaan liittyvä juttuni on kehäkukkien kuivatus. Kokeilin eilen kuivattuja kukkasia salaattiin ja kuskusiin. Todella hyvää! Sanovat viisaimmat, että kuivatut terälehdet ovat sahramin kaltainen mauste. Noukin kiireellä vielä tänään loput kukinnot puutarhasta pois ja kuivatan niitä nyt. Ensi kesällä olen viisaampi ja muistan kerätä ison sadon kukkatarhastani. Kehäkukathan on kovia lisääntymään ja leviämään, joten sahramimateriaalia pitäisi riittää yllin kyllin ensi kesänäkin.


(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään
Osumalaskuri: 44274