Blogi

Keskiviikko, Tammikuu 15, 2020, 19:28

Patina
eli likainen ja kulunut pinta
 
Kuluneet pinnat ja patinoituneet huonekalut, käytetyt merkkilaukut ja muut vanhat teollisuuden tuotteet nostavat jälleen päätään.

autopatina

Vanhojen esineiden myyntiin on perustettu erilaisia kauppapaikkoja ja sovelluksia verkkoon. Kulumisen merkit ovat nyt hyväksyttäviä.  Esimerkiksi vaatteiden kauhtuneisuus ja paikkakorjauksia ei enää tarvitse piilotella, päinvastoin paikkakohtia korostetaan vaikkapa erivärisellä langalla. Näillä käytettyjen vaatteiden ja esineiden kuluneisuuden avulla voidaan kertoa esimerkiksi omista kulutustottumuksista ja ekologisuuteen pyrkivästä toiminnasta.  Mutta patinalla on aikakaudellamme muitakin tehtäviä ja siihen kohdistuva kiinnostus kertoo jotain aikakaudestamme. Patina olemuksena sijoittuu mielenkiintoiseen joukkueeseen. Se nimittäin oleilee yhdessä roskien, jätteiden ja likaisten pintojen kanssa rajatiloissa. Mitä nämä rajatilat ovat ja miksi niihin on nyt virinnyt kiinnostus?
Antropologi Mary Douglas on tutkinut yhteisöjen käsityksiä liasta ja puhtaudesta ja näiden väliin jäävistä rajapinnoista. Kun ihminen kohtaa likaisuutta, vaikkapa jätteitä, hylättyjä tuotteita, rakennuksia tai huonekalun ajan vuosikymmenten kuluttaman pinnan, hän kohtaa silloin samalla yhteiskunnan muodostaman järjestelmän. Kuulumme aina johonkin yhteisöön, joka sitten järjestelee ja luokittelee jokaisen tietämämme asian sekä esineen. Tähän järjestelmään sopimaton elementti saa osakseen hyljeksyntää ja ne koetaan likaisina. Yhteisön jäsenille on muodostunut ikään kuin eräänlainen käsikirja, johon on koottu elementtejä, jotka sijoittuvat sovitun järjestäytyneen systeemin ulkopuolelle.[1] Elementit, jotka eivät sovi yhteisiin kategorioihin koetaan anomaleiksi eli poikkeavaksi ja epänormaaleiksi. Anomaliat sijaitsevat yleensä raja-alueilla, joissa järjestäytyneisyys kohtaa muodottomuuden.[2] Silloin emme osaa oikein tulkita koettua tapahtumaa, esimerkiksi, kun seisoessamme kauniissa luonnonmaisemassa ja edessämme on kaatopaikkajätettä. Tilanne on kauhistuttava, ristiriitainen, mutta jollakin kummalla tavalla, tilanne voi olla jopa kiehtova esteettisesti. Näkymä voidaan kokea jopa rumankauniina.
Emme enää osaa luokitella näkymää ja jätekasan yksittäisiä esineitä on vastenmielistä erotella, sillä heti kun näemme yksittäisen, tutun esineen, se saa takaisin yksilöllisyytensä.
Tilassa onkin tapahtumassa muodonmuutos, jossa likainen, fyysinen kappale on muuttamassa muotoaan ja järjestelyn tarvetta tai mielenkiintoa ihmisen mielessä ei enää ole sitä kohtaan. Lika on Douglasin mukaan palannut siihen muodottomaan eriytymättömyyteen, mitä se oli perimiltään. Muodottomuus on symbolinen lähtökohta  alkamiselle, kasvulle ja hajoamiselle. [3]  Douglasille lika edustaa luovuutta ja puhtaus paljastuu taas kovaksi ja kuolleeksi.[4] Siksi tunnemme vetoa patinapintoihin ja kuluneisiin tuotteisiin. Patinapinnat eivät ole uusien tuotteiden tavoin steriilejä ja kuolleita,sillä patina edustaa pehmeyttä, mielikuvitukselle rikasta alustaa ja ne ovat muistamisen kohteita.
Monesti tämä näkyy muun muassa vanhojen rakennusten ja asuinalueiden kunnostustöiden aikana, jolloin hyötykäyttöön pyrkiminen pyyhkii pois pintojen patinakerrokset, jotka ovat todistaneet aikaisempaa käyttöä ja ikääntymistä.[5] Lumo patinoituneisiin pintoihin onkin paljon laajempi kokonaisuus, jossa patina toimii avaimena oveen, jonka kynnyksellä voidaan kyseenalaistaa voimassaolevaa järjestelmää, opittuja sääntöjä ja tapoja sekä omaa, koettua maailmaa. Patina tarjoaa kasvun mahdollisuuksia valmiiksi viitoitetun polun sijaan. 


Seuraavaksi muutama yleisohje niille, jotka eivät jaksa odottaa tätä mystistä pintojen vanhenemisprosessia ja siihen kätkeytyvää taikaa:
 
Patinointi


Maalari käyttää patinoimistekniikkaa hyväkseen korostaakseen esineen koristeleikkauksia.  Kohteita ovat niin tyylihuonekalujen ruusut, lehdet ja koristukset kuin kipsirosettien koristeellisten muotojen korostaminen. Patinointilientä voi levittää myös tasopinnoille. Kyseessä voi olla vaikka perinteiset talonpoikaiskukkamaalaukset, tekstaustyöt tai mukailumaalauspinnoille tehtävä patinointikäsittely. Se sopii myös maalattujen tai petsattujen lakkapintojen päälle pöydissä, piirongeissa ja sängynpäädyissä­ – mikseipä vaikka lattioiden kuviointien yhteydessä tehtävä käsittely, jotka luovat kolmiulotteista syvyyttä.
Nykyisin voi patinaliemen toki valmistaa M1- tuoteryhmään kuuluvilla akrylaattidispersiomaalien- ja lakkojen avulla, mutta keskityn perinteisempään öljyliemipatinointitekniikkaan ja työvälineenä on sivellin. Patinointia voi hyvin tehdä myös ruiskulla tai vaihtoehtona maalille on myös kuviointi petsauskerroksilla. Mutta nyt perusohjeeseen, joka voisi olla vaikkapa seuraava:
 
·      1 osa vernissaa
·      1 osa lakkabensiiniä tai fiinimpää tärpättiä (Varo tärpätissä, että se ei sulauta aikaisempia kerroksia, ainakin käsiteltävä pinta on oltava täysin kuivunut.)
·      tippa kuiviketta eli serotiinia (ei ole välttämätöntä)
·      pigmentit (turvallisempaa on aloittaa esim. vihreällä umbralla tai kasselinruskealla. )
 
Perustekniikkana on, että ohutta patinalientä levitetään koko käsiteltävän pinnan yli. Jos pinnassa on koristeleikkauksia, otetaan pölyämätön puuvillarätti, esim. vanha, puhdas lakana, ja patinaa pyyhitään pois. Patinaliemi jää syvänteisiin ja tuo kolmiuloitteisuutta esiin. Kohokohdista pyyhitään patinaliemi kokonaan pois, jolloin ne jäävät vaaleammiksi kuin syvänteet. Voit pyyhkiä patinaa pois ja myös lisätä uudelleen lientä kohtiin, mihin esteettinen katseesi arvioi lopputuloksen kannalta tarpeelliseksi.
Patinakerros kannattaa jälkikäsitellä lakkakerroksilla, sillä mm. tuolissahan se kuluisi nopeasti pois kerroksen ohuuden vuoksi.
 
Koristemaalaustöissä voidaan patinan avulla tasata värien keskinäistä levottomuutta ja yleensäkin patinointikerroksella saadaan pinnoille syvyyden tunnelmaa.Patinaa voidaan levittää myös erilaisten luottojen eli sablooneiden avulla, jolloin ei turhaan ”likaa” sellaisia pintoja, joita ei ole tarkoitus käsitellä.
Patinaa voi levittää tasapinnoille kahdenlaisen tyylin avulla. Joko niin, että reuna-alueilta ja ulkokulmista pyyhitään patina pois ja keskusta jää tummemmaksi tai niin, että reuna-alueet ovat tummempia kuin keskusta. Luonnollisessa kulumisessahan reuna-alueet kuluvat ja puupintakin voi tulla esiin, joten ensimmäinen vaihtoehto mukailee tätä linjaa, kun taas jälkimmäistä vaihtoehtoa on käytettyä uustuotantotyylikalusteissa ja koristemaalaustöissä.

patinamalli
Tasopinnan patinoinnissa voi kokeilla pyyhkimisen yhteydessä luonnonharjassiveltimen avulla tehtävää töppäystekniikkaa, jossa käsiteltävää patinalientä tasataan kevyesti hakkaamalla kuivan siveltimen harjasten kärjillä kohtisuorin liikkein pintaa nähden. Sivellintä kuivataan aika-ajoin kankaaseen. Tällä tavoin on mahdollista saada tasainen liukuma, tummemmasta kohti keskustan vaaleutta. Patinointitekniikassa on tärkeätä, että työsaumoja ei näkyisi. Voit myös kokeilla pölyämätöntä rättiä, kuten puhdasta lakananpalaa, jolla voit kuvioida patinapintaa.
Muista laittaa kaikki rätit käytön jälkeen heti ämpäriin, jossa on vettä eli upota ne veden alle,  itsesyttymisvaaran ehkäisemiseksi.
 
 
 
 
Lähteitä:
Douglas, Mary: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Alkuteos: Purity and Danger. An analysis of the concepts of pollution and taboo. 1996. (Alun perin ilmestynyt v.1966.) Suom. Virpi Blom & Kaarina Hazard. Osuuskunta Vastapaino, Tampere 2000.
Edensor, Tim: Industrial Ruins. Space, Aesthetics and Materiality. Berg, Oxford 2005.
 
 


[1] Douglas 2000,86.
[2] Douglas 2000, 86,88,190.
[3] Douglas 2000, 237–238.
[4] Douglas 2000, 239.
[5] Edensor 2005, 131–132.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään
Osumalaskuri: 31855